sunnuntai 13. tammikuuta 2008

Stallaripuolue Vihreät

Vihreiden oveluudelle täytyy nostaa hattua. Puolue on täynnä entisiä stalinisteja ja nykyisiä äärivasemmistolaisia, mutta se ei halua tunnustautua avoimesti vasemmistopuolueeksi, koska silloin osa luonnonsuojelua ja kestävän kehityksen politiikkaa kannattavista äänestäjistä tajuaisi, että Vihreille annettu ääni menee todellisuudessa äärivasemmistolle.

sunnuntai 6. tammikuuta 2008

Hävettävän pieni pakolaiskiintiö?

UNHCR:n tilastojen mukaan Suomi otti vuonna 2005 vastaan 5:nneksi eniten kiintiöpakolaisia koko maailmassa, ja 2. eniten EU:ssa). Vain yhdessä EU-maassa (Ruotsi) kiintiöpakolaisten määrä oli suurempi kuin Suomessa. Tästä huolimatta Suomen maahanmuuttopolitiikasta päättävät tahot ovat ilmoittaneet häpeävänsä Suomen pakolaiskiintiön (750/vuosi) "pienuutta".

(http://www.unhcr.fi/Pdf/basics/ref_by_nr2006.pdf)

Monet kiintiöpakolaisia vastaanottavat maat valitsevat pakolaisleireiltä parhaat päältä mm. älykkyystesteillä, Suomi sen sijaan ottaa vastaan erityisesti vaikeimmin sijoitettavia (ts. niitä, joita muut eivät huoli) pakolaisia kompensoidakseen näin ”hävettävän pientä” pakolaiskiintiötä.

Typeryyden ja olemattoman kansallisen itsetunnon seurauksena Suomeen rahdataan joka vuosi noin 10 kerrostalollista ihmisiä, joita kukaan muu ei suostu ottamaan vastaan esim. vajaamielisyyden, vakavan sairauden tai arveluttavan taustan vuoksi. Käsittämätöntä typeryyttä, etenkin kun muualla on jo nähtävissä, minkälaisia ongelmia seuraa, kun maahan tuodaan suuret määrät sopeutumiskyvyttömiä ihmisiä kehitysmaista.

Jostain syystä Suomessa poliittisiin johtotehtäviin ja huippuvirkamiehiksi tuntuvat hakeutuvan ja pääsevän juuri ne kaikkein epäisänmaallisimmat tyypit, joiden suurin huoli on se, mitä muut meistä ajattelevat. Kiintiöpakolaisten vastaanottamisesta pitäisi heti sanoutua irti, mutta täällä mietitään päinvastoin kiintiön tuntuvaa nostoa...

tiistai 31. heinäkuuta 2007

Järkevää kehitysapua ?

Aina välillä joutuu todella ihmettelemään, millaisia kehitysapuprojekteja hyvää tarkoittavat hölmöt vielä keksivätkään. Yksi huvittavimmista on Käymäläseura Huussi ry:n huussikummi-projekti http://www.huussi.net/sambia/kummi/index.htm
jossa kerätään lahjoitusvaroja huussien rakentamiseksi Sambiaan.

Projektin sivuilla kuvaillaan sydäntäsärkevästi:
”Maailmassa on noin 2,6 miljardia ihmistä, jotka eivät ole koskaan käyttäneet asianmukaista käymälää. Käymälöiden puute surmaa tänäänkin tuhansia lapsia ja aikuisia. Asianmukainen kuivasanitaatio helpottaa elämää monella sektorilla. Huussikummien lahjoitusten avulla rakennamme käymälöitä ja annamme terveyskoulutusta Sambiassa”

Asianmukaisten huussien rakentaminen Sambiaan on varmasti hyvä asia, mutta herää kysymys, miksi sambialaiset eivät itse rakenna niitä itselleen. Eivätkö he osaa vai eivätkö he viitsi? On täysin järjetöntä, että suomalaiset lähtevät Sambiaan rakentamaan huusseja sambialaisille.

Tällaiset idioottimaiset projektit tarkoittavat varmasti hyvää, mutta ne saavat aikaan pelkkiä huonoja asioita. Afrikkalaiset oppivat, ettei heidän tarvitse eikä kannata tehdä mitään itse, ja suomalaiset saavat sen käsityksen, ettei afrikkalainen osaa rakentaa edes huussia itselleen. "Rasistit" saavan aivan perustellusti aiheen kysyä: "Kuinka pitkä evoluutio vielä tarvitaan, että musta mies oppii rakentamaan itselleen vessan?"

Projektin puuhahenkilöt ilmeisesti pitävät afrikkalaisia isoina lapsina, jotka eivät osaa mitään, ja joilta ei siksi voi odottaakaan mitään. Edes sitä, että he osaisivat itse kyhätä puuceen itselleen...

Mitähän sitten tehdään, kun sambialaiset ovat ulostaneet vessojen säiliöt täyteen? Pistetään pystyyn uusi keräysprojekti, jonka tuotoilla lähetetään Suomesta joukkueellinen lapiomiehiä tyhjentämään vessat?

Toinen idioottimainen suomalaisten puuhaama hanke on rakentaa suomalaisten verovaroilla museo afrikkalaisille Afrikkaan http://aarre.org/. Kansalaisjärjestö Aarre ry, joka on hankkeen takana, perustelee sitä seuraavasti: Hankkeen tarkoitus on palauttaa pieni, mutta merkittävä osa Afrikasta pois siirtyneistä taideteoksista takaisin Afrikkaan, jotta afrikkalaiset - nekin jotka eivät pääse matkustamaan toisiin maanosiin - pääsisivät itse näkemään, nauttimaan ja olemaan ylpeitä omasta kulttuuriperinnöstään".

Pitäisikö itkeä vai nauraa ?

maanantai 30. heinäkuuta 2007

Keitä mokuilijat ja hyysärit ovat ?

Koska hyysäyksessä ja yltiövapaamielisen maahanmuuton kannattamisessa ei ole mitään järkeä, herää kysymys, mikä tällaisten ihmisten motiivi on? Mokuilijat voidaan jakaa karkeasti kolmeen päätyyppiin: moraalisäteilijät, vasemmistoanarkistit ja opportunistit.

Moraalisäteilijät kannattavat monikultturismia ja hyysäävät maahanmuuttajia, koska se tarjoaa heille tilaisuuden paistatella julkisuudessa hyvinä, sivistyneinä ja eettis-moraalisesti korkeatasoisina ihmisinä. Moraalisäteilijöítä tyypillisimmillään ovat RKP:n kukkahattutädit Astrid Thors ja Eva Biaudet.

"Rikkaana maana Suomen on kannettava vastuunsa"

Vasemmistoanarkisteille yhteistä on vasemmistolaisuus ja jonkin asteinen nihilismi tai anarkismi. He vastustavat länsimaista, markkinatalouteen perustuvaa yhteiskuntajärjestystä, ja haluavat käytöksellään ja pukeutumisellaan provosoida ja ärsyttää vallitsevan yhteiskuntajärjestyksen kannattajia. Tähän lajityyppiin kuuluvat esim. Paavo Arhinmäki ja Rosa ”vittu haisee hyvältä” Meriläinen.

"Suomi kuuluu kaikille. Kannabis laillistettava"

Opportunisteja yhdistää halu olla voittajien tai kuvitellun enemmistön puolella. He saattavat itse epäillä kannattamansa asian järkevyyttä, mutta sanovat puoltavansa sitä, jos uskovat sen olevan itselleen tai edustamalleen ryhmälle edullisinta. Tähän lajityyppiin kuuluvat tällä hetkellä useimmat suomalaiset poliitikot ja muut, jotka haluavat itselleen leiman ”suvaitsevainen ja valistunut”. Tyypillinen opportunisti on esimerkiksi Matti Vanhanen.

"Monikulttuurisuus on rikkaus ja voimavara"

Opportunistit ovat edellä mainituista heterogeenisinta porukkaa. Säälittävimmät heistä vaahtoavat monikulttuurin puolesta, koska monikulttuuripropaganda on saanut heidät uskomaan, että mokuilun vastustaja on sivistymätön ja tyhmä rasisti. Vaarallisempia opportunisteja ovat hovikelpoisemmat poliittiset pyrkyrit, jotka ovat valmiit tekemään vaikka maanpetoksen, jos se edistää heidän omaa etuaan tai uraansa.

Maahanmuuttajat ovat erilaisia

Maahanmuutosta käytävää keskustelua hämärtää se, ettei useinkaan täsmennetä sitä, millaisisista maahanmuuttajista puhutaan. On selvää, ettei tänne töihin tulevaa saksalaista lääkäriä voi järkevästi rinnastaa esim. afrikkalaiseen vuohipaimeneen.

Suurin osa Suomeen tulleista maahanmuuttajista on viime vuosikymmeninä ollut pakolaisia, turvapaikanhakijoita tai ns. paluumuuttajia. Termillä "maahanmuuttaja" tarkoitetaan yleisluontoisissa keskusteluissa usein pelkästään näitä ryhmiä. Sanoessaan vastustavansa maahanmuuttoa suomalainen tarkoittaakin yleensä vastustavansa em. ryhmien osalta liian vapaamieliseksi ja hyväuskoiseksi kokemaansa maahanmuuttopolitiikkaa.

Useimmilla "maahanmuuton vastustajilla" ei sen sijaan ole mitään sitä vastaan, että Suomeen tulee ulkomailta ammattitaitoisia, sopeutumiskykyisiä ja itsensä elättäviä työntekijöitä, olivat nämä sitten kotoisin mistä tahansa. Hyvin harva vastustaa myöskään sitä, että Suomi tarjoaa, mahdollisuuksiensa puitteissa, turvapaikan pakolaiselle, joka on aidosti sen tarpeessa.

Monikulttuuri-idealistit ovat omalla toiminnallaan saaneet aikaan sen, että moni on alkanut tuntea allergiaa koko maahanmuuttaja-sanaa kohtaan. Jokaisen normaaliälyisen suomalaisen luulisi ymmärtävän, ettei Suomi voi ottaa vastaan rajattomasti esim. pakolaisia ja turvapaikanhakijoita. Fanaattisimmat idealistit eivät tätä kuitenkaan näy millään ymmärtävän.

Vähemmistövaltuutettu lietsoo rasismia

Yksi vähemmistövaltuutetun perustehtävistä on lain mukaan edistää hyviä etnisiä suhteita Suomessa.

Kuinkahan Mikko Puumalainen uskoo edistävänsä hyviä etnisiä suhteita yrittäessään estää maahanmuuttajiin liittyvistä ongelmista keskustelemisen, ja asettuessaan aina ja kaikissa ristiriitatilanteissa vähemmistön puolelle kantaväestöä vastaan?

Nykyisellä räikeän puolueellisella tyylillään vähemmistövaltuutettu ei paranna kantaväestön ja maahanmuuttajien välisiä suhteita, vaan iskee niiden väliin entistä syvempää kiilaa.

Puumalainen ei tunnu ymmärtävän, että hän tekee vähemmistöille karhunpalveluksen puolustaessaan jopa maahanmuuttaneiden murhaajien ja raiskaajien oikeuksia - oikeutta jäädä Suomeen ja jatkaa rötöstelyään täällä saamansa tuomion jälkeen.

Vähemmistöjen asemaa ei paranna sekään, että tavalliset suomalaiset kokevat tulevansa omassa maassaan epäreilusti ja normaalin oikeustajun vastaisesti kohdelluiksi.

Ellei Mikko Puumalainen ole tyhmä, hänen täytyy olla sisimmässään rasisti.

Monikulttuuurinen itsemurha ?

Monikulttuurisuuden ja "suvaitsevaisuuden" pakkosyöttö on saavuttanut Suomessa uskomattomat mittasuhteet. Maahanmuuttajat ovat Suomelle "voimavara" ja "rikkaus". Näitä monikulttuurisuuden ihanuutta ylistäviä mantroja toistellaan itsestäänselvyyksinä, ja niiden kyseenalaistaminen leimataan sopimattomaksi ja rasistiseksi.

Medioissa (internetiä lukuunottamatta) ei puhuta siitä, että hyväuskoinen ja maailmoja syleilevä maahanmuuttopolitiikka tulee erittäin kalliiksi ja johtaa Suomessa saamaan kuin kaikkialla muuallakin: rikollisuuuden voimakkaaseen kasvuun ja maahanmuuttajaghettojen syntymiseen.

Poliitikot ja tiedotusvälineet vaikenevat kehityksen huonoista puolista yhteisellä sopimuksella, vaikka varoittavia esimerkkejä on nähtävissä sekä USA:ssa että Euroopassa. Australiassa ja Tanskassa maahanmuuttopolitiikassa on jo tehty täyskäännös, kun on huomattu, mihin ylisuvaitsevaisuus ja hyväuskoisuus johtaa. Jostain syystä Suomessa ei haluta ottaa oppia muiden kokemuksista. Suomea ollaan muuttamassa monikulttuuriseksi samalla fanaattisella innolla, jolla idealismin sokaisema "älymystö" halusi 1970-luvulla muuttaa Suomen kommunistiseksi maaksi.

Suomi on pieni, länsimaisen mittapuun mukaan köyhä maa. Meillä ole velvollisuutta yrittää ratkaista maailman ongelmia siten, että kaikille tänne pyrkiville järjestetään asunto ja täysihoito suomalaisen veronmaksajan kustannuksella. Siihen emme edes kykene. Sitävastoin onnistumme kyllä tuhoamaan oman maamme, jos suostumme jakamaan kansallisvarallisuutemme ja verotulomme kaikkien jaolle pyrkivien kanssa.

Suosittelen tutustumaan Jussi Halla-Ahon analyyttisiin kirjoituksiin http://www.halla-aho.com/scripta/ Ne edustavat kattavinta ja vastaansanomattominta kuvausta siitä, miksi monikulttuuri-ideologia olisi pysäytettävä ennenkuin on liian myöhäistä.